?

Log in

No account? Create an account

Previous Entry | Next Entry

May. 1st, 2010

Nyt ollaan Vuokatissa. Tää paritalonpuolikas on hieno ja nyt alkaa fiilis olla kohdillaan. Vanhemmat on taas tapansa mukaisesti riidelleet pikkasen, isä on vähän heikommassa kunnossa kun päätti vappua juhlistaa, Pia ja Juho nukkuu, äiti on alhaalla ja Ida huoneessaan ja mie dataan.

Tänään tuli taas todistettua, että en osaa kasata vauvan matkasänkyä. Sänky voitti mut 6-0. Oi voi. Äiti sai sen lopulta laitettua.

Day 01 - Your favourite song
Tähän mulla on vain yksi vastaus, mikä on kyllä hassua, yleensä en osaa päättää. Mun ehdoton lempibiisini on yllättäen Children Of Bodomin biisi, ensimmäinen jonka mä kyseiseltä yhtyeeltä kuulin ja rakastuin heti. Biisi on Are You Dead Yet?. AYDY? herättää muistoja ajalta, kun mä kuuntelin Bodomia MySpacesta, kun ostin ensimmäiset levyni (Hatebreederin ja AYDY?n) Citypörssin alakerran väliaikaisesta levykaupasta, en uskaltanut myöntää että kuuntelin metallia, kun mä ihastuin ensimmäistä kertaa kunnolla, kaikkea sellaista. Sirius/Remus tulee myös mieleen, koska kirjoitin songficin Remuksesta tän biisin perusteella. Se on sellainen synkistelevä itsensätutkailuficci ihmissusipuoleen liittyen. Musavideo tästä on jännä, mä tykkään siitä. Laihon laulu on tässä ihanan "puhdasta", jos niin voi sanoa. Rakastan, rakastan, rakastan.
(Lisään huomenna sinätuupista biisin tähän, nyt se vammaa niin ei onnistu.)

Day 02 - Today's song
Koska tänään on taas riidelty ja tunnelma ollut kireä, vanhemmat on kumpikin luvannut lähteä jo kotiin täältä yms, niin biisi on myös mukainen. Zen Café on ollut yksi mun lempiyhtyeistä varmaan vuoden päivät, pidemmän aikaa olen kyllä sitä kuunnellut. Antaa vituttaa on biisi nimeltään. Ei tänään kyllä ole ollut niin vittumainen päivä ehkä, mutta yleisfiilis on ollut "hieman" äkäinen. Normaalia meidän perheelle, me räiskytään muttei hetken päästä ees muisteta miksi raivottiin/suututtiin.





Day 03 - A song that makes you sad

Day 04- A song that reminds you of someone

Day 05 - A song that reminds you of somewhere

Day 06 - A song that reminds you of a certain event

Day 07 - A song that you can dance to

Day 08 - A song that makes you fall asleep

Day 09 - A song from your favorite band

Day 10 - A song that no one would expect you to love

Day 11 - A song that describes you

Day 12 - A song from your favorite album

Day 13 - A song that you listen to when you’re angry

Day 14 - A song that you listen to when you’re happy

Day 15 - A song that you listen to when you’re sad

Day 16 - A song that you want to play at your wedding

Day 17 - A song that you want to play at your funeral

Day 18 - A song that makes you laugh

Day 19 - Your favorite song at this time last year

 

Profile

whoriswhisperer
Needled Laiho

Latest Month

February 2014
S M T W T F S
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
232425262728 
Powered by LiveJournal.com